Jurva Botniaring 23.04.2006

Koska kyseessä oli tiimin ensimmäinen kisa, oli ennakkotavoitteeksi asetettu että kaikki pääsevät ajamaan ja auto pyritään tuomaan maaliin saakka. Tavoitteet saavutettiin, joskin erinäisiä ei suunniteltuja asioitakin kisaan mahtui.

Viisi kuudesosaa tiimistä rantautui Jurvaan jo lauantai iltana, sillä nyt oli oiva tilaisuus päästä testaamaan autoa muutenkin kuin tallinpihalla tyhjäkäynnillä ja ratin takana hidasta ohjausta tuskaillen. Pääsiäismaanantaille suunniteltu testisessio kun valui bensan mukana moottoriöljyjen sekaan, kiitos rikki menneen moottorin lämpötila-anturin liittimen. Lauantain testisessiossa siis otettiin tuntumaa autoon, rataan, uusiin ajovarusteisiin ja yleisesti koko rata-autoiluunkin. Testissä ei ilmennyt suurempia ongelmia, kaikki kävivät radalla aluksi muutaman kierroksen ajelemassa. Sen jälkeen uusintakierroksilla otettiinkin jo aikoja. Ajojen päätteeksi totesimme, että toinen eturengas oli kulunut kankaille, joten kisaa varten oli yksi rengas vähemmän. Bilteman jarrupalatkin näyttivät kuluneen todella vähän…

Sunnuntainaamuna saavuimme kisapaikalla ainakin riittävä ajoissa, sillä siellä ei ollut muita kuin yksinäinen traktori rataa lakaisemassa. Siinä olikin sitten hyvää aikaa säätää eturenkaiden aurauskulmia tällä kertaa ihan siihen tarkoitukseen tehdyllä työkalulla. Se olikin huima edistysaskel aikaisempaan silmämääräiseen säätöön verrattuna. Katsastuksen auto läpäisi moitteitta. Auto käytettiin vapaaehtoisessa punnituksessa mielenkiinnon vuoksi, täydellä tankilla viisari heilahti 909 kiloon. Päättelimme ettei Ibizan tarvitse osallistua ”Suurin pudottaja” kisaan, sillä minimipaino on 860kg.

Aika-ajon alussa Pauli ajoi muutaman kierroksen tutustuakseen autoon ja rataan, koska hän ei päässyt osallistumaan edellisillan testaukseen. Paulin kierroksien jälkeen edellisillan harjoitusten epävirallisissa kellotuksissa nopeimmin ajanut Antti lähti yrittämään tiimille mahdollisimman korkeaa lähtöruutua. Paalupaikka kypärän aurinkolipassa kiiluen tulokseksi tuli 15/26 ruutu. Jäipähän jotain parannettavaa seuraavaan kisaan.

Oman lähtöruudun löytämistä oli helpotettu passittamalla oma tiimiläinen Grid Girliksi näyttämään jokaisella paikka josta ampaistaan hurjaan vauhtiin. Meillä ilmiselvä Grid Girl oli tietenkin tiimin ainoa parrakas jäsen eli Jukka ja apuna hänellä oli ruutua näyttämässä Kimmo. Yhdessä he sulavin liikkein opastivat Antin oikeaan ruutuun odottamaan lämmittelykierroksen alkua. Lämmittelykierroksella Antti yritti lämmittää renkaita mutkittelemalla sinne sun tänne, onneksi kuitenkin radalla pysyen. Jos ajohommista sais joskus palkkaakin, voisi myös pyörähtämistä lämmittelykierroksella harkita (vrt. Montoya).

Kisan alku

Lähtö tapahtui seisovana ja siinä Antti hävisi muutaman sijan lähinnä auton sammumisen pelossa pidettyjen liian suurten lähtökierrosten takia. Ykkösellä Ibiza suditti liikaa, pitoa alkoi löytyä vasta kakkosella ja siinä vaiheessa ohitse oli jo rynnännyt muutama kilpakumppani. Tästä masentuneena Antti päättikin siirtyä hyökkäysasemiin ensimmäisen kurvin jälkeisellä pitkällä suoralla. Ajolinja radan oikeassa reunassa ja melko myöhäinen jarrutus kurviin toivatkin pari menetettyä sijaa takaisin. Tosin kuuden tunnin kilpailussa näillä alkumetrien tekemisillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Mutta koska kaikki sujui kommelluksitta, tästä oli hyvä jatkaa kilpailua.

Pikkuhiljaa kilpailun vanhetessa tilanne vakiintui siten että meitä selkeästi nopeammat tiimit ilmestyivät nopeasti taustapeiliin ja kohta niistä ei näkynyt kuin takavalot. Oli radalla myös muutama meitä hitaampikin tiimi, jolloin pääsi myös ohittamista harjoittelemaan. Antti kisaili usean kierroksen ajan #130 Crazy Racing Sierran kanssa kuitenkaan siitä ohitse pääsemättä. Sierra oli mutkissa hieman Ibizaa hitaampi, mutta varsinkin suorille tultaessa se pääsi aina tehojensa takia karkuun. Lopullisesti Sierra pääsi karkaamaan Antin löysättyä liikaa päästäessään takaa tulevia nopeampia autoja ohitseen.

Ajovuoronsa loppupuolella Antti järjesti varikkokatsomolle hieman viihdettä missaamalla vaihteen vapaalle keskellä mutkaa. Missaus aiheutti mojovan peräluisun, jonka ensimmäinen oikaisu superhitaalla ohjauksella vielä onnistui, mutta toinen oikaisu olikin sitten auttamattomasti myöhässä ja siitä aiheutui pienimuotoinen heiluriliike joka ei meinannut loppua ollenkaan. Keula oli kuitenkin koko ajan suurin piirtein ajosuuntaa kohden joten heilurin simuloimisesta ei aiheutunut kuin muutamaa sekuntia hitaampi kierrosaika. Loppu ajovuoro sujuikin sitten kommelluksitta.

Jarruongelmia

Tankkauksen jälkeen Ibizaa lähti radalle piiskaamaan Jussi, joka ehti ajaa noin yhdeksäntoista kierrosta kun hänen kierrosajat yht’äkkiä putosivat dramaattisesti. Varikkopilttuussamme alkoi säpinä, sillä emme vielä tienneet mikä on vikana emmekä siis osanneet varautua mihinkään tiettyyn remonttiin, ainoastaan korjaamaan jotain rikki mennyttä. Remonttikohdekin tuli hyvin selville Jussin kaartaessa varikkopilttuun eteen ja melkein hölmistyneen Antin päälle kun vauhti ei hidastunutkaan. Edellisillan testissä lähes kulumattomiksi todetut Bilteman jarrupalat olivat sittenkin kuluneet täysin loppuun ja kuskinpuolella jarrumäntä oli mennyt läpi palasta ja tietenkin jarrunesteet olivat päässyt samalla karkaamaan. Tässä vaiheessa kokemattomuutemme näkyi siinä, ettei meillä ollut mukanamme kunnon työkaluja tämän tyyppisen jarruremontin tekemiseen. Onneksi joku ystävällinen tiimi lainasi meille siirtoleukapihtejä, joilla saimme painettua jarrumännät molemmilta puolilta sen verran sisään että uudet palat mahtuivat paikalleen. Remonttiaika noin 19 minuuttia ja eikun Jussi takaisin baanalle jatkamaan urakkaansa viiden kierroksen ajaksi.

Seuraavana radalle ampaisi Mikko, joka ajeli hyvää ja ongelmatonta kisaa parinkin Sierran kanssa. Toinen Sierra pyörähti pääsuoralle avautuvassa mutkassa Mikon hiillostuksessa. Onneksi Mikko sai väistettyä tilanteen ja pääsi jatkamaan ilman kolhuja. Jossain välissä Mikko ajoikin tiimimme nopeimman kierrosajan kilpailussa.

Mikon jälkeen olikin sitten Kimmon vuoro lähteä koettamaan rata-autoilua. Kimmo ei päässyt oikein sinuiksi Ibizan kanssa ja hän tulikin varikolle kahdeksan kierroksen kuluttua vierailtuaan sitä ennen radan laitamilla muutamaan otteeseen.

Koska Kimmon luottamus Ibizaan oli ainakin hetkellisesti kadoksissa eikä hän näin ollen halunnut lähteä radalle ”pyörimään”, hyppäsi Jukka puikkoihin. Hän urakoi mallikkaasti kolmekymmentäkaksi kierrosta ja pääsipähän meistä ainoana kiertämään rataa pari kiekkaa safety carin perässäkin. Juuri sillä kierroksella, jolla Jukan piti tulla (ainakin omien sanojensa mukaan) kuskinvaihtoon ja tankkaukseen, tapahtui varikon silmien alla ”hallittu” 360 pyörähdys eturenkaan puhjettua. Onneksi Ibiza kesti kuitenkin radalla, käynnistyminen vaan kuumalla koneella otti hetken aikaa. Ibizan vihdoin käynnistyttyä Jukka nilkutti tyhjällä kumilla varikolle. Ilmeisesti varikkopilttuussamme näytti sen verran hiljaiselta, että Jukka päätti näin savumerkein herätellä varikkoväen renkaan ja kuskin vaihtoa varten. Seuraavassa kisassa pitää sopia erilaiset merkinannot taikka hankkia toimivat radiopuhelimet.

Pauli pääsi kisaamaan siis uusin eturenkain, tankkaus päätettiin jättää väliin koska tankissa näytti vielä olevan ainetta. Pauli haki auton ja kuskin rajoja heti alusta alkaen sillä hänen kolmannella kierroksella tapahtui spinnaus. Tapahtumapaikkana sama varikkoa lähellä oleva mutka, jossa olivat jo aiemmin sooloilleet niin Antti, Jukka, kuin Kimmokin. No mitäpä sitä kukaan pyörähtämään sellaisessa paikassa, mihin kukaan ei näe. Sitten ohjelmassa oli vielä toinen spinnaus sekä omatoiminen varikonläpiajorangaistus. Kukaanhan ei siis vaatinut ajamaan varikon läpi, mutta Pauli kävi ilmeisesti tarkastamassa oliko tiimimme tankkausjoukot jo paikalla, koska luuli Ibizan bensan oleva lopussa. Tulipahan mitatuksi, mitä tuollainen läpiajorangaistus vie aikaa; 25 sekuntia. Läpiajon jälkeen Pauli päästeli vielä seitsemän kierrosta tullen sitten kuskinvaihtoon ja tankkaukseen.

Koska kaikki olivat nyt jo kertaalleen käyneet esiintymässä, lähti Jussi jatkamaan aiemmin jarruongelmien takia hieman kesken jäänyttä ajoa. Johtuiko sitten Antin tankkauksen yhteydessä huutamista kannustus sanoista ”säästä bensaa” vai hieman lasketuista takarengaspaineista mutta Jussi paukutti järjestään pari sekuntia nopeampia kierrosaikoja kuin eka rykäisyllään. Kun kisaa oli puoli tuntia jäljellä, tuli Jussi sovitusti viimeiseen kuskinvaihtoon. Loppukurvailut körötteli Antti vielä kerran meidän bravuurimutkassa perää luistatellen. Lopussa säästeltiin jo autoa ja bensaa, koska sijoitusta ei ajamalla olisi enää pystynyt parantamaan, eikä seuraavana tullut tiimikään uhannut kovin lähellä.


Puolityytyväisiä

Tavoitteet oli näin ollen saavutettu, auto tuotu maaliin sijoituksen ollessa 16. Ilman ylimääräisiä häslinkejä meillä olisi ollut realistiset mahdollisuudet kympin joukkoon. Se voitaneenkin asettaa seuraavan kisan tavoitteeksi. Seuraaviin kisoihin lähdetäänkin Jukan mottoa lainaten; tehdyistä virheistä on opittava tekemään parempia virheitä.

Kuljettajien kommentit

Antti Konttinen

Eka kisaksi ihan kohtuu hyvä suoritus. Renkaita pitää varata kisamatkalle reilusta enemmän mukaan. Jarruremontteihin soveltuvat työkalutkin pitää varmaan myöskin hommata. Ollaan melkein samoissa kierrosajoissa kuin Tekopa team tällä samalla autolla, joten auton suorituskyvystä saadaan kyllä kesän aikana puristettua viimeisetkin mehut kunhan ajotaidot kasvavat…

Jussi Nousiainen

-

Mikko Saarela

-

Kimmo Nousiainen

Mikäpä siinä, kivat kisat muutaman Sierran kanssa, kunnes perä karkasi ja hanki paukkui. Sen jälkeen pitoa ei ollut ja ei juuri muuta ollut tehtävissä kuin varikolle ajo. Olin varma että auto oli kaputt, joten takaisinkaan ei viitsinyt mennä pyörimään -nimim. "neljä spinniä per viimeinen kierros"-

Jukka Karjalainen

Ekaksi kisaksi suoritustusta voisi pitää vähintäänkin kohtuullisena. Kunhan ajolinjat vielä hioutuu uomiinsa niin johan alkaa homma ja ibitsa kulkemaan. Pienenä miinuksena voitaneen pitää taktiikkaa (no sitähän ei edes ollut). Yhteydenpito varikolle savumerkein ja viittomamerkein shikaanissa ei myöskään osoittautunut kaikkein parhaimmaksi tavaksi. Ensi kisassa kympin sakkiin :)

Pauli Hirvonen

Eka kisa ja ruutulippu nähtiin, hyvä suoritus. Kisaan kylmiltään harjoittelematta, mitä nyt aamulla ehdin ajaa pari kierrosta ilman ruuhkaa kylmillä renkailla. Pari jarrutusmokaa tuli tehtyä, joiden seurauksena pyörähdys. Vai liekö vika ollut Ipitsan balanssissa/downforcessa, niinkuin ammattipiireissä on tapana sanoa.

Bensavalon jatkuva palaminenkaan lähes koko ajovuoron ajan ei tuonut lisää itseluottamusta. Merkinanto tiimille ei valitettavasti toiminut koska varikolla ei näkynyt ketään. Päätin käydä tarkistamassa tankkauspaikalla, olisiko siellä ketään, mutta hiljaista oli sielläkin. Varikkosuoran läpi ajaessa bensavalo sammui ja ajattelin jatkaa harjoittelua. Hauskaa oli, kisapaikalla hyvä fiilis ja paljon opittiin hommasta.