Virtasalmi Motopark 01.07.2006

Motoparkissa ajettu Endurance kisa oli järjestyksessään kolmas kilpailu tiimimme historiassa. Kisa oli poikkeuksellinen edellisiin verrattuna, koska ERa luokan autot olivat täyteautoina Saloon kilpailussa. Täyteautoja kisaan oli ilmoittautunut vain neljä meidän lisäksi.

Motoparkin korkeuseroja sisältävä rata oli kaikille tiimiläisille täysin uusi kokemus, olimme päässeet tutustumaan siihen ennakkoon vain pelkkien videoitten perusteella. Tarkoituksenamme olikin kisan aikana hankkia kokemusta radasta ja tietenkin autosta.

Aika-ajo

Aika-ajon sovimme hoitavamme kahdella kuskilla, että edes joillekin saadaan kokemusta radalta. Nämä harjoittelemaan päässeet olivat Mikko ja Antti. Aika-ajo sijoituksemme ei tällä kertaa häikäissyt, olimme 49 auton joukossa toiseksi viimeisiä.

Molemmat aika-ajoissa ajaneet kuskit totesivat, että tähän kisaan vaihdettu vaihdelaatikko ei sopinut välityksilleen ollenkaan tehottoman moottorin kanssa yhteen. Viitosta oli turha haaveillakkaan vaihtavansa Motoparkin pitkällä suoralla, joten ei taida Suomesta sellaista rataa löytyäkkään missä sillä pääsisi ajamaan. Edellisessä vaihteistossa viitonen voitiin heittää jo Kemoran pitkän suoran alussa, joten takapakkia sen suhteen oli otettu. Jos tilanteesta jotain positiivista sanottavaa haluaa niin tuleepahan vähemmän vaihteenvaihtoja ja sitä kautta pienempi riski vaihdehässiin.

Kisa

Lähtö tapahtui lentävänä Safety-carin perästä. Kisan alku sujui ongelmitta ja Mikko sai ajella omaa ajoaan tietenkin Saloon autojen ohitellessa hänet säännöllisesti. Mikko ajeli tasaisia kierroksia aikojen kieppuessa 2.04 tienoilla. Kuskin vaihtoon ja tankkaukseen hän tuli sovitusti tunnin täyttyessä.

Seuraavaksi Jukka lähti suorittamaan omaa ajovuoroaan, aluksi totutellen rataan. Hän oli siis yksi niistä neljästä kuskistamme, joka ei ollut vielä radalla käynyt. Jukka pääsi myös ajovuoronsa ongelmitta ja tuli varikkolle kun Safety-car tuli radalle hänen oman ajovuoronsa loppupuolella.

Nyt ajovuoroon lähti Antti, rataan totuttelu oli tehty jo aika-ajossa joten kilpailukykyisiä kierrosaikoja oli odotettavissa alusta alkaen. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan muutaman ensimmäisen kierroksen aika on yllättävän hidas, taitaa kuskilla olla hitaat hehkut. Ajovuoronsa loppua kohden mennessä ajolinjat alkoivat löytyä ja kierrosajatkin olivat kohtuullisia. Pientä ohjelmaa Antti järjesti itselleen lähtösuoraa edeltävässä shikaanissa ensin melkein pyörähtäen kenenkään häiritsemättä. Hieman myöhemmin samaisessa shikaanissa pienimuotoinen kisa TuNePeTo tiimin kanssa aiheutti molempien pitkäksi menon.

Jussi hyppäsi puikkoihin Antin jälkeen. Kymmenennellä ajokierroksellaan Jussi pyörähti lähtösuoraa edeltävässä shikaanissa, harmillisesti pyörähdyksen seurauksena toinen takarengas osui kanttariin ja vanne vääntyi päästäen renkaasta ilmat pois. Jussi joutui kiertämään tyhjällä takarenkaalla melkein täyden ratakierroksen että pääsi varikolle. Ilmeisesti jo tulevaa renkaiden vaihtoa miettien Jussi unohti pysähtyä varikon ”portilla”. Tästä seurasi myöhemässä vaiheessa Stop&Go rangaistus. Nyt taakse jouduttiin vaihtamaan 14” Ässät. Kyseisiä renkaita ei oltu ehditty testaamaan takana vielä ollenkaan, joten niiden pyörimään mahtuminen oli arvoitus. No jonkin verran renkaat ottivat lokarin kaareen kiinni, mutta tästä huolimatta varikkotiimi passitti Jussin radalle. Varmuuden vuoksi Jussi tuli parin ajetun kierroksen jälkeen varikolle tarkistuttamaan renkaat etteivät ne hankaisi liikaa lokareihin.

Seuraavana vuorossa oli Pauli. Hän tottui rataan hämmästyttävän nopeasti, jo ensimmäisen totuttelu kierroksen jälkeen kierrosajat olivat hyviä.

Viimeiseen ajovuoroon lähti Kimmo. Tässä vaiheessa olimme ERa luokan toisena muiden kanssakilpailojoiden kärsittyä teknisiä ongelmia. Ongelmia tiesimme olevan myös luokkaa johtavalla TuNePeTo tiimillä. Kimmo pääsikin jarruttomat Asconan edelle oman ajovuoronsa aikana. Muutama pyörähdyskin mahtui tähän viimeiseen ajovuoroon, kun Kimmo ilmeiseti haki vielä omia ja auton rajoja lähtösuoran jälkeiseen mutkayhdistelmään. Lopulta hän toi automme ruutulipulle ja samalla luokkavoittoon.

Yhteenveto

Näin pääsimme ensimmäisellä kaudellamme palkintopallille ja vielä sen korkeimmalla korokkeelle. Tästä ei oltu edes uneksittu, eikä voittoamme himmennä se tosiseikka ettei ERa luokkaan osallistunut kuin kourallinen tiimejä. Voitto mikä voitto.

Nyt ei muuta kuin kohti uusia saavutuksia…