Ahvenisto 13.8.2008, testi

Tällä kertaa oli aika ulkoiluttaa bemaria Ahveniston moottoriradalla. Tarkoituksenamme oli kokeilla uusitun bensapumpun toimivuutta ja kerryttää kuskeille kokemusta tästä radasta.

Saavuimme radalle hieman klo 13 jälkeen, varikolla oli jo tuolloin yllättävän paljon kalustoa. Ensimmäisenä ajamaan lähti Jussi, Jukan ollessa kartturin roolissa. Ajamisen ilo oli lyhytaikainen, sillä pojat joutuivat palaamaan varikolle heti lämmittelykierrokselta. Auto pätki edelleen pienellä bensamäärällä, pätkiminen oli jopa aiempaa voimakkaampaa. Ei auttanut kuin tankata tankki aivan täyteen ja uudestaan baanalle. Nyt pätkimistä ei enää esiintynyt. Pakollisen 40min odottelun aikana teimme asennushommia tarkoituksena ottaa varabensapumppu käyttöön ja tulpata uusi "pääpumppu" pois koko piiristä. Sekään ei mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti, sillä toiseen 20min sessioon lähdössä ollut Antti pysäytettiin jo parin metrin ajamisen jälkeen. Nyt bensat karkasi pihalle tulpatun pumpun tuloletkun räjähdettyä. Pikaisten uusinta tulppaamisten jälkeen bensaputkisto oli jälleen tiivis ja auto ajokunnossa. Antti pääsi radalle, Jukan jatkaessa edelleen kyydissä olemista ja sitä kautta radan opettelua. Autossa ei ilmennyt ongelmia tällä kertaa, kuskin ajolinjat vaan olivat vielä hakusessa. Seuraavaan sessioon lähti Jukka, saaden ajaa ilman teknisiä ongelmia. Jukka oli oppinut radan hämmästyttävän nopeasti, sillä ekaa kertaa siellä ajaessaan kierrosajat olivat heti edellisten kuskien kanssa yhtenevät. Sitten oli Jussin uusinta kierrosten aika, tarkoituksena kokeilla parantaa omaa/tiimin parasta kierrosaikaa tällä radalla, kartturi kyydissä. Kuusi kierrosta tosi yrittämistä, seitsemäs kierros katkesi heti alkuunsa kun ensimmäiseen mutkaan valuneen öljyn liukastamana bemari karkasi perä edellä rengaskasaan. Sessio keskeytettiin siihen muidenkin osalta, sillä radalla oleva öljy piti imeyttää ettei enempiä haavereita tapahtuisi. Kuin ihmeen kaupalla autostamme ei hajonnut käytännössä mitään oleellista, takapuskuriin tuli halkeama, pieni vekki oikeaan takakulmaan ja runsaasti naarmuja maalipintaan koko perän alueelle. Sukelluksen syvyydestä päätellen kun suurempiinkin vaurioihin olisi ollut mahdollisuuksia. Varikolla takapuskuri tyrkättiin takaisin paikoilleen ja Antti lähti ajamaan seuraavaan sessioon. Nyt ajolinjat osuivat ensimmäistä yritystä paremmin kohdalleen, myös kello tykkäsi näistä linjoista enemmän. Seuraavaan sessioon lähti Pauli ajellen tekniikka murheilta vapaat kierrokset. Illan viimeiset (muttei hitaat) kierrokset kävi vetämässä Mikko.

Vielä pitää työskennellä bensansyötön parissa ennen syyskuun kolmen kisan rypästä. Myös auton perästä oli alkanut kuulua epämääräistä kolinaan Mikon ajovuorolla, joten sekin täytyy tarkistaa. Elämme siinä toivossa että molemmat edellä mainitut ongelmat ovat historiaa viimeistään syyskuun 13. päivä ajettavassa Ahveniston kilpailussa.

Lähetä postia Tiimille