Motopark 25.9.2010

Kauden 2010 viides kilpailumme oli Motoparkissa järjestetty kuuden tunnin kilpailu.

Aika-ajo

Aika-ajon suoritti Antti K ja Sami, lähtöpaikaksi tuli 23. ruutu.

Kisa

Ensimmäisenä ajovuoroon lähti Sami, koska edellisessä kisassa Ahvenistolla hän ei päässyt ajamaan ollenkaan kytkinrikon vuoksi. Muutaman ajetun kierroksen jälkeen joku törmäsi automme perään ja Sami pyörähti sen vuoksi nurmikolle. Sieltä takaisin radalle päästyään Sami ajeli ongelmattomia kierroksia. Kunnes aivan tankkausajankohdan lähettyvillä varikolle päin nousevassa ylämäessä vaihdekeppi oli katkennut ja jäänyt kuskin käteen. Siitä sen suuremmin hämääntymättä Sami kurvasi vauhdilla varikolle. Tiimi oli jo tankkausalueella valmistautumassa tulevaan tankkaukseen, ihmetellen kun Sami jäi pysähdyksiin stop-merkin kohdalle normaalia pidemmäksi aikaa. Samin huidottua ohjaamosta apua, tankkaustiimi kirmaisi autoa työntämään. Auto työnnettiinkin tankkausalueen sijaan omalle varikkopaikalle. Siellä jo hetken näytti että kolmas peräkkäinen keskeytys on tosiasia. Mutta päätettiin vielä yrittää ja Antti ja Jukka lähtivät etsimään sopivaa kierretappia varikkoalueelta. Sellainen löytyikin ystävällisiltä kanssakilpailijoiltamme ja saimme vaihdekepin korjattua joten kuten.

Seuraavana ajovuorossa olleella Antti R:lle annettiin ohje ajaa yksi ratakierros ja tulla sen jälkeen tankkaamaan, koska tankkaus oli jäänyt tekemättä ennen keppiremonttia. Koska keppi oli pysynyt kierroksen verran paikoillaan, tankkauksen jälkeen Antti R jatkoi ajoa kolmetoista kierrosta kunnes auto yllättäen sammui lähtösuoralle. Antti kurvasi radan sivuun ja kun varikolta puhelimitse kuskilta kyseltiin hyytymisen syitä, kuultiin että savua tulee jostain ohjaamoon. Varikolla tämä aiheutti huolestuneita ilmeitä, olihan vaarana että koko auto palaa. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt ja Antti hinattiin varikolle. Siinä taas ihmeteltiin että mikä tällä kertaa on autossa vikana. Mitään silmin taikka nenällä havaittavaa vikaa ei löytynyt, joten kisaa ajateltiin jatkaa.

Nyt radalle lähti toinen Antti, ohjeistuksena käydä kokeilemassa onko auto ajokunnossa. Olihan se, joten Antti K jatkoi ajelua kaksitoista kierrosta. Nyt oli pakko tankata, mutta tiimi oli päättänyt että Antti jatkaa ajelua vielä tämän stintin. Vain muutama kierros kuivalla radalla, kunnes alkoi satamaan ja sadetta kesti Antin ajovuoron loppuun saakka.

Pauli lähti seuraavaksi radalle, ohjeena käsitellä vaihdekeppiä hellävaroen sillä sen kiinnitys ei ollut mitenkään luottamusta herättävä. Paulin ajovuoron aikana sade pikkuhiljaa lakkasi, näin Pauli päästeli ihan hyviä kierrosaikoja.

Viimeiseen ajovuoroon lähti Antti R, sillä hänen edellinen setti oli jäänyt vähän vajaaksi auton mystisen sammumisen takia. Nyt ohjeeksi varikolta annettiin ajaa maaliin taikka niin pitkään kuin polttoainetta riittää. Tämä nerokas suunnitelma ei aivan toteutunut, sillä vaihdekepin jatkona toiminut 8mm pultti antoi periksi puolitunti ennen kisan loppumista. Antti pääsi varikolle jo toista kertaa hinurin perässä saman kisan aikana, eräänlainen ennätyshän sekin lienee?

Jälkimainingit

Vaikka kisamme oli täynnä teknisiä murheita, pääsivät kaikki neljä kuskia ajamaan joten siltä kannalta ajateltuna kelpo päivä. Auton huonolle vetopidolle vaan pitäisi keksiä joku ratkaisu, että pysyisimme muiden vauhdissa paremmin. Nyt pitää korjata vaihdekeppi, kisan alkuvaiheen törmäyksessä vääntynyt pakoputki ja miettiä jotain jousitukselle ennen syksyn viimeistä kisaa Alastarolla.

Lähetä postia Tiimille