Projekti - BMW 323i Coupella uuteen nousuun

Kesän aikana päätimme että jotain tarttis tehdä. Niinpä päädyimme ostamaan toiselta Saloon tiimiltä "ylimääräiseksi" jääneen Coupen korin.

Alla tarinaa auton rakentamisesta. Tämän kertaisessa projektissa panostamme niihin epäkohtiin jotka edellistä koria vaivasivat. Ensi keväänä se sitten nähdään miten siinä onnistutaan.

Lokakuu 2011

Bemaria käytiin katsomassa Uudessa kaupungissa, josta myyjät sen samana iltana toimittivat "tehtaallemme".

BMW Coupe projekti

Vanha kilpuri saa toimia elintenluovuttajan roolissa, sen purkaminen on aloitettu tiimin etelä-jaoksen voimin.

Sedanin purkaminen

Coupe taasen siirrettiin itä-jaoksen valmisteltavaksi Joensuuhun, JRT:n tiloihin.

Itä-jaos rakentaa coupen koria

Coupen rakentelu edistyy Joensuussa. Joulu-tammikuussa kori on vahvikehitsattu ja seuraavaksi on vuorossa turvakaarien hitsaaminen autoon. Ohessa kuvia massojen poistamisesta, vahvikehitsailusta ja myös sähköjohdoista sekä -liittimistä.

14. tammikuuta 2012

Pelkäsimme ajoneston aiheuttavan harmaita hiuksia, mutta itä-jaoksen aluepäällikkö Jukka onnistui saamaan auton käyntiin. Seuraavaksi voidaankin kaarien ohella keskittyä muiden sääntöjen määräämien osien asennukseen.

Coupen rakentelu, tammikuu 2012

Paljon on vettä Vantaanjoessa virrannut sitten viime sivupäivityksen, mutta itä-jaoksen aluepäällikkö Jukka on sitävastoin ahertanut coupen kimpussa yötä päivää. Ohessa muutamia kuvia siitä, miltä kilpuri näyttää Pääsiäisenä 2012.

Pirun pitkä perjantai